Hei vaan taas kaikille!
Viime kerrasta onkin vierähtänyt pienoinen tovi, kun pääsi hieman kesälomalla unohtumaan nämä someasiat. Onneksi kuitenkin deadline pukkaa päälle vasta perjantaina ja nythän on vasta tiistai, joten ei mitään hätää.
Eli kolmannen tehtävän aiheena meillä oli tehdä suunnitelma sosiaalista mediaa hyödyntävästä kokonaisuudesta työyhteisölle, harrastustoimintaan tai opiskelukäyttöön. Itse päädyin tekemään parityötä Pukarin Pekan kanssa ja päätimme tehdä suunnitelman bändimme somen käyttöön.
Suunnitelmassa päädyttiin hyödyntämään pelkästään Facebookia, koska se on kaikille bändin jäsenille jo ennestään tuttu sosiaalinen media, jonka lisäksi se on helposti lähestyttävä ja mieluisa käyttää. Suunnitelma sisältää julkisen "Fani-sivun" sekä lisäksi yksityisen ryhmän, joka on pelkästään bändin jäsenien käytössä.
Mielestäni suunnitelma on tarpeeksi kattava tähän konseptiin.
Timon some-blogi
Vuonna 2014 kesällä syntyi kipinä, josta syttyi liekki ja liekistä blogi
tiistai 28. lokakuuta 2014
perjantai 27. kesäkuuta 2014
Moikkelis taas!
Muutin tässä keskiviikkona uuteen asuntoon ja työ- ja muuttokiireiden vuoksi en ole ehtinyt vielä purkaa valtavaa muuttokuormaani enkä täten ole saanut tietokonettakaan käyttökuntoon. Siksipä minun täytyy kirjoittaa tämänkertainen postaukseni tabletilla enkä pidä tällä kirjoittamisesta niin yhtään!
Tämän päivän aiheena meillä on sosiaalisen median tietosuoja, digitaalinen identiteetti ja pelisäännöt:
2a) Keskustelua FaBossa
2b) Googletin itseni ja kuten saatoin jo arvata, olen googlehaulle edelleenkin täysin tuntematon henkilö ja pienet sille! Toisaalta googlen kuvahaulla löytyi minun LinkedIn-profiilikuva, mutta tämä ei ole mitenkään fataalia. En ole toisaalta tehnyt itselleni minkäänlaista hakukoneoptimointiakaan, kuten tanssinut tähtien kanssa tai osallistunut politiikkaan.
2c) Seuraavaksi tulin tutustuneeksi YLE:n sosiaalisen median ohjeisiin. Täytyihän se katsoa, että MITÄ KAIKKEA sillä yleverolla saa MM-jalkapallon lisäksi:)
Ylen ohjeistuksessa todetaan, että yksityisen ja työroolin välille on somessa on vaikea vetää rajaa. Lisäksi todetaan, että mitä tunnetummasta Yleläisestä on kyse, niin sitä enemmän hänet mielletään Yleläisenä myös yksityisillä sivustoilla. Toisaalta tämä koskettaa lähinnä TV-kasvoja ja kaikkia niitä muita jotka ovat "jotain".
Seuraavaksi nautimme katkelman YLEN:n some-ohjeesta:
”Kun käytämme kansalaisoikeuksiamme, kuten sananvapautta, osallistumisvapautta esim. sosiaalisessa mediassa, otamme huomioon toimintamme vaikutukset emmekä vaaranna omaa luotettavuuttamme emmekä yhtiön mainetta luotettavana, puolueettomana ja riippumattomana tiedotusvälineenä."
Mielestäni tässä vain tehdään selväksi se, mitä meidän tulisi tietää muutenkin, kun pikkukätösin kirjoittelemme niitä FaceBook-päivityksiä, Twiittejä yms. Eli pidetään järki päässä eikä hölmöillä siellä somessa!

maanantai 16. kesäkuuta 2014
Tutuimmat sosiaaliset mediat

Tehtävä 1
Aurinkoista sadepäivää!
Ajattelin kertoa teille kolmesta minulle läheisimmästä sosiaalisesta mediasta, joten pitäkää tiukasti tuolistanne kiinni sekä virittäkää hellehattu syvemmällä päähän! Seuraavassa minulle tutuimmat sosiaaliset mediat:
1a)
Sosiaalisesta mediasta tulee jostakin syystä mieleeni ensimmäisenä Facebook, joten päätän aloittaa sepostukseni juurikin tästä mediasta. Olen liittynyt Facebookkiin 22.12.2008 eli juuri sopivasti toivottamaan kaikille hyvää joulua. Erityistä syytä FB:iin liittymiselle ei ollut, mutta varmaankin yksi syy oli siinä, että sillä tavoittaa kavereita todella näppärästi.
Käytän Facebookia lähinnä yhteydenpitoon kavereiden kanssa. On pakko myöntää, että en oikeastaan tiedä, että mihin muuhun yksittäinen käyttäjä sitä voisi hyödyntää. Silloin tällöin saatan raottaa maailmaani myös muille, vaikkapa lisäämällä jonkin tilapäivityksen tai julkaisemalla kuvan päivittäisestä elämästäni, joita uskoutuneimmat kannattajani käyvät sitten kommentoimassa ja tykkäämässä.
Olen huomannut vuosien saatossa, että myös monet yritykset ovat löytäneet tiensä Facebookiin. Samalla olen suureksi harmikseni todennut, että uutisvirta on muuttunut tästä syystä melkoiseksi mainostauluksi. Toisaalta tämä ei haittaa, koska värikkäät mainokset tuovat mukavaa vaihtelua kavereiden "tärkeisiin" tilapäivityksiin.
Yhteenvetona Facebookista voisin sanoa, että yksittäiselle käyttäjälle se toimii loistava välineenä olla yhteydessä kavereihin ja nykyään myös perheeseen, kuten vanhempiin ja isovanhempiin. Yritykselle Facebook on kätevä ja suhteellisen edullinen mainospaikka ainakin mitä tulee näyttöjen määrään. Facebook kun lupaa X-määrää rahaa vastaan Y-määrän näyttöjä ja vieläpä kohdennetusti! Eli toisaalta, jos haluat mainostaa koirahierontaa Oulun auleella, niin kyllä onnistuu! Facebook on myös erinomainen tapa kerätä palautetta käyttäjiltä. Varsinkin huonosta tuotteesta tai palvelusta tulee nykyään melko herkästi palautetta ja yittäjän onkin osattava suhtautua siihen asiallisesti, koska pahimmillaan ajattelematon julkaisu tai kommentointi voi johtaa maineen menetykseen ja sitä myötä asiakaskatoon.
Seuraavaksi lähin ja mielestäni tällä hetkellä työn haun kannalta olennainen sosiaalinen media, jota käytän on LinkedIn. Palvelu tarjoaa käyttäjälle ilmaisen välineen oman ammatillisen osaamisen ja kiinnostuksen esittämiseen. Ikäänkuin sellainen sähköinen CV, mutta seksikkäämpi. Yrityksille tämä on loistava paikka, kun etsitään uutta työvoimaa, koska hakijoiden tiedot ovat kattavasti saatavilla. Työnhakijalle tämä on loistava paikka, koska hän voi löytää kätevästi juurikin omaa osaamistaan vastaavaa työtä.
Perustin oman LinkedIn profiilini parisen vuotta sitten ja olen sitä päivitellyt vaihtelevan aktiivisesti. Innostuksen profiilin luontiin sain joltain TRAL:n työuraluennolta, jonka jälkeen muuten sai ilmaisia drinkkilippuja, joten kannatti käydä kuuntelemassa. Tällä hetkellä minulla on vakituinen työ, joten en ole jaksanut päivittää profiilia kovinkaan useasti. Toisaalta varmaa työpaikkaa tuskin enää on muilla, kuin hautausurakoitsijoilla, niin täytyy varmaan tästä inspiroitua sen verran, että käyn päivittämässä ainakin profiilikuvan.
LinkedIn on työnhakukanava ja olen huomannut, että siellä on paljon etenkin IT-alan yrityksiä. Nämä yritykset alkavat olla juurikin niitä, jotka eivät enää ilmoittele työttömille tutussa internet-osoitteessa mol.fi, joten jos et vielä ole luonut LinkedIn-profiilia, niin tee se nyt ja tee se huolella, koska se toimii työhakemukseni näppäränä jatkeena!
Nerokasta Driven ja Docsin yhteispelistä tekee se, että Drivessä on mahdollista jakaa ja työstää dokumentteja Google Docsin avulla yhtä aikaa. Lisäksi Docsissa on sisäänrakennettu versionhallinta, josta näkee mm. sen kuka on tehnyt mitäkin kyseiseen dokumenttiin.
1b)
Tehtävänä oli lisäksi tutustua yhteen sosiaalisen median palveluun, joka oli ennestään tuntematon ja tähän valitsin Twitterin. Olen luonut sinne tilin joitain vuosia sitten, mutta en ole lähettänyt yhtään Twiittiä enkä lue muidenkaan lähettämiä twiittejä koskaan. Twitter on myöskin havahtunut tähän ja se lähettääkin nykyään seuraamieni henkilöiden twiiteistä koosteen sähköpostiini tasaisin väliajoin.Kuten mainitsin, niin tämä on minulle toisaalta tuttu, mutta samalla myöskin tuntematon siinä missä hiukkasfyysikkakin, joten seuraavassa otankin selvää, että mikä se Twitter oikein on ja mitä sillä on mahdollista tehtä:
Omasta mielestäni twitterin kiehtovuus piilee juurikin siinä, että viestien täytyy olla lyhyitä, ja täten niitä jaksaa laiskempikin lukea. Lisäksi 140 merkin rajoitus yhdessä twiitissä kehottaa twiittaajaa kiteyttämään asiansa lyhyeksi ja ytimekkääksi.
1c)
Lopuksi ajattelin paiskata tällaisen lyhyen yhteenvedon somen hyödyntämisestä omalla alallani. Sosiaalinen media on kaikkialla ja se on täällä tänään ja huomenna. IT-alalta tulee mahdottomasti mieleen erilaisia käyttötapoja sosiaalisille medioille. Google Docsin-tyyppiset yhteiset työtilat, LinkedIn oman ammatillisen profiilin laadintaan, Facebook yrityksen markkinointiin, Twitter tiedottamiseen ja Wikit puolestaan ovat loistava tapa jakaa tietoa työyhteisön sisällä. Sosiaalisten medioiden rooli on tänään erittäin tärkeä ja se tulee varmasti tulevaisuudessa vielä entistä lähemmäksi ihmisten arkea ja lopulta integroituu kirjaimellisesti meidän päihimme, jotta voimme olla somessa myös silloin, kun nukumme.Linkitän tähän vielä Pukarin Pekan blogin.
Hyvää juhannusta ja kesän jatkoa toivotan ma!
Tilaa:
Kommentit (Atom)